SANKARIMME

Sijoittuminen Stonehamin sankareiden joukkoon vaatii enemmän kuin pelkkää hyvää hiihtotaitoa. Myös oma asennoituminen urheilulajiin ja elämään kokonaisuudessaan on tärkeä tekijä. Nämä urheilijat edustavat Stonehamin elämäntyyliä, ja olemme ylpeitä voidessamme esitellä heidät "omina sankareinamme"!


DANIEL RICHARDSSON

Daniel Richardsson on viimeisten kausien aikana vakiinnuttanut asemansa maailman huippujen joukossa. Hän nappasi muun muassa olympiakultaa Vancouverissa hiihdettyään avausosuuden miesten viestihiihdossa. Vuoden 2011 MM-kisoissa Holmenkollenilla viestijoukkue voitti jälleen mitalin; Daniel hiihti taas avausosuuden ja myötävaikutti vahvasti hopeamitalin saamiseen. Voimme luottaa siihen, että Danielin kuuluu maailman huippuihin myös tulevaisuudessa. Tämän vuoksi on erityisen hienoa, että kaudesta 2011/2012 lähtien hän hiihtää Stonehamin vaatteissa!

JULIA LIMBY

Ruotsin mestaruuskisoista mitaleja keränneenä entisenä huippuhiihtäjänä Julia tietää, mitä huipulle pääseminen vaatii. Hän tietää kuitenkin myös, miten ihanaa on yksinkertaisesti lähteä maastoon hiihtopassin kanssa. Toimittuaan ns. kranskullana Vasaloppet-maastohiihtokilpailussa hän on nähnyt ilon maailman vaativimman hiihtokisan suorittaneiden hiihtäjien silmissä. Nykyään Julia toimii terveydenhoitokonsulenttina, ja hän on yksi maan suosituimmista yksinomaan naisille suunnattujen hiihtoleirien järjestäjistä. Tapahtumien osallistujakiintiöt täyttyvät nopeasti, ja Julia nauttii nähdessään kuinka yhä useammat löytävät lajin viehätyksen. Julia on yksi Ruotsin kaikkein parhaimmista maastohiihdon lähettiläistä. Hän on tietysti myös todellinen Stonehamin sankari!
Stoneham
Stoneham Mallisto
Stoneham Jääleenmyyjät